Onpas taas vierähtänyt aikaa sitten viime päivityksen.Meillä on ollut täällä kolme vierailevaa tähteä Elokuun puolesta välistä lähtien.Maatiaiskisut Nipa,Niilo ja Helmi.Ipanat olivat vailla omia koteja ja minä lupasin hommata pikku kisulaisille uudet pysyvät kodit.Ipanat viettivät meillä ensin pariviikkoa opetellen sisäsiisteyttä ja totuttelivat koiriin.En ole näin rohkeita pentuja nähnytkään,heti olivat kuin kotonaan eikä koiratkaan pelottaneet kuin hetken.Huvittavinta oli se,että Torres pelkäsi pikku kisuja aluksi todella paljon,ei uskaltanut mennä edes ohi,jos esim.Niilo sähisi sille :DNipa lähti omaan uuteen kotiin parin viikon jälkeen ja Helmi lähti tänään.Molemmat jäivät tähän lähelle Loimaalle ja voin käydä katsomassa vaaveja,kun siltä tuntuu.Aluksi tuli surku,mutta kun näin että molemmat saivat hyvät kodit ja tutkivat rohkeasti uusia kotejaan olin todella onnellinen.Pikku Niilo jäi tähän meille asustelemaan.Ihastuin Niiloon heti ja meille syntyi yhteys enkä raaskinut antaa Niiloa pois.Niilo on sisaruksista pienin eikä siitä varmaankaan kovin isoa poikaa edes tule.Helmistä tulee pieni ja pyöreä :D ja Helmillä on ihana tapa pitää kieltä välillä ihan vähän ulkona suusta,Nipa on isoin ja siitä tulee aikamoinen kolli ja viikari.
Ipanat heti saapumis päivänä
Helmi ensimmäisenä päivänä
Niilo ensimmäisenä päivänä
Nipa ensimmäisenä päivänä
Niilo riehuu
Ihana helmi
Helmi ja Helmin kieli
Pikku Niilo
Niilo keikistelee
Nipa ja lumoavat silmät
Komea Nipa
Helmi ja Nipa leikkivät
Helmi on pulassa
Karate potku leukaan pelastaa Helmin
19.09 kävimme Torreksen kanssa Maskussa moikaamassa Tarjaa,Karia,Islaa,Enzoa ja Miniä.Torres pääsi riehumaan Enzon ja Islan kanssa ja me päästiin päivittelemään kuulumisia :D Torres kylläkin protestoi kovin sanoin ulos jäämistä meidän ihmisten mennessä sisälle kahvittelemaan.Poika ulvoi välillä oven takana ja välillä leikki muiden kanssa pihalla.Pääsivät kyllä sitten jossain vaiheessa sisällekin ja Torres ihmetteli kovin Mini kissaa.Onhan meilläkin kissoja,mutta Mini oli jostain syystä koviin kiinnostava ja samalla niin kovin pelottava.
Enzo ja Torres tutustuvat
Enzo miettii "täähän on ihan mukula"
Sitten vois vähän leikkiä
Isla varmistaa ettei peli mene likaiseksi
Välillä täytyy vähän tankata
Isla ja Torres
Lisää vesi tankkausta
Torres ja pallo
Kiitos Tarja ja Kari :D Toivottavasti naapurit eivät häiriintyneet Torreksen ulvonnasta :D
20.09 Oli Tampereella vinttikoiraradalla koiranäyttely,ryhmät 9 ja 10.Irliksiä oli paljon paikalla ja Sapwood`s kenneli oli hienosti neljän koiran voimin edustettuna ja koirat pärjäsivät loistavasti.Torres oli ERI1,Simo (Sapwood´s Play It Again) Torreksen setä oli ERI3 ja Tahvo (Sapwood`s Amusing Action) oli ERI1 PU2 ja sai ensimmäisen sertinsä.Torreksen täti Alli (Sapwood`s Play Of Lights) oli muistaakseni ERI2.Junnuja oli Torreksen lisäksi kaksi,Torres käyttäytyi erittäin hienosti ja juokseminen meni todella loistavasti.Olin todella tyytyväinen Torreksen käyttäytymiseen,koska meillä on ollut pientä uhmaikää ja tottelemattomuutta.
Tuomari:Zoran Brankovic,Serbia
Arvostelu:
Hyvä koko,keski vahva,tyypillinen pää,hyvät silmä ja korvat,vahva kaula,hyvä ala ja ylä linja,hyvin asettunut häntä,tarpeeksi kehittynyt rinta,tarpeeksi vahvuutta liikkeessä,tyypillinen turkki,väri ja luonne.
24.09 Lähdin Torreksen ja Ramoksen kanssa lenkille pellolle ja pikku "metsään" ja otin kameran mukaan pitkästä aikaa.Yksin ollessani joudun käymään pari lenkkiä,kun en halua viedä kaikkia kerrallaan lenkille,kun ei voimat riitä kaikkien pitämiseen jos joku tulee vastaan.Ensin nuoriso ja sitten vanhukset.Torres kokeili samalla uutta takkia.Papparaisista ei ole montaa kuvaa,kun ne kulkivat suurimman osan ajasta takanani kuin köyhäntalon porsaat.